lauantai 31. joulukuuta 2016

Tehtävänä blogin arvostelu

Niin hyvin että hävettää on kesällä 2012 perustettu blogi, jota kirjoittaa nuori hevosenomistaja.
Riina on mielestäni kirjoittanut hyvään tahtiin. Esimerkiksi tänä vuonna joka kuu on tullut 2-8 postausta, paitsi joulukuussa. Viimeisin postausta on kirjoitettu loppu Marraskuussa. "Työntekoa ja temppuilua" otsikon alla kerrotaan peruskuulumisia kahden ponin Rytyn ja Rullen kanssa. Esim. molemmat ponit olivat päässeet ohjasajoon. Postauksessa oli havainnollistavia kuvia ja videoita sopivasti.

Bannerin alla olevista linkeistä pääsee helposti
 muunmuassa esittelyihin!

Pidän blogin ulkoasusta. Se on yksinkertaisen sievä. Bannerissa on paljon kuvia, mutta osittain läpinäkyvä ja pehmeä tausta antaa sille kevyen vaikutelman, joka sopii blogin vaaleisiin väreihin. Kuvia käytetään Postauksessa sopivasti sivu gadgettikaan ei ole liian täynnä.


Blogilla on 884 lukijaa!

Blogissaan Riina kertoo hevoselämästään, pääosin kahden poninsa kanssa. Blogi on hieman päiväkirja tyylinen, eli kerrotaan kuulumisista ja menosta. Blogi ei sisällä mielestäni ns. luottamusta vaativaa tekstiä.

Lukemani kommentit ovat kaikki positiivisia. Kritiikki on annettu asiallisesti ja Riina on myös hyvin vastaillut lukijoiden kysymyksiin ja mietteisiin! Postauksissa on kuvia ja videoita, joista lukijan on helpompaa ymmärtää (esim. 21.11.2016 kirjoitettu teksti "Uskomaton apu ratsastuspilateksesta). Kommenteissa oli hyvää keskustelua kirjoitukesta.


Riian on 20 -vuotias Kouvolalainen nuorinainen.
Riinan ensimmäinen blogi on saanut alkunsa keväällä 2010. "Siihen aikaan blogikulttuuri oli erilainen - hevosblogit eivät olleet näin yleisiä, mutta niihin aikoihin muutama kaverini aloitti bloggaamaan ratsastusharrastuksestaan ja siitä inspiroituneena perustin itse ensimmäisen blogini." Bloggaamisen aloittaminen oli Riinalle luontevaa, sillä hän oli nuorempana harrastanut virtuaalitalleja ja oppinut sieltä monia tarpeellisia taitoja mm. kirjoittamisen, koodaamisen ja kuvien parista.

"Pyrin olemaan oma itseni, rehellinen ja valtavirroista välittämättä tehdä aina itseni näköistä sisältöä blogiin." Riinalle on tärkeää ennen kaikkea hyvän tekstin kirjoittaminen, mutta myös kuvamateriaalissa hän haluaa pitää laadun yllä ja julkaisee ennemmin muutaman hyvän kuvan kuin tusinan huonompia. Riina kuvaa itseään bloggaajana melko harkitsevaksi. "Mietin tarkkaan, mitä Internetin ihmeelliseen maailmaan kannattaa julkaista." Joskus Riina toivoisi olevansa blogissaan avoimempi, mutta hänestä kaikkea ei tarvitse saattaa julkisuuteen. Hän kertoo olleensa enne hieman "hölösuisempi" kirjoittaja, mutta nykyään osaa hyvin miettiä blogiin tarpeellisen ja ei tarpeellisen tiedon! "Nykyään mukana on enemmän ehkä iän tuomaa viisautta ja itsensä suojelua, joten kerron arjestamme sellaisena kuin se on vuodattamatta kuitenkaan kaikkea. "
Vas. Rytty ja oik. Rulle.

Riina kertoo kirjoittamisen auttavan myös itsensä kehittämiseen. "Muuten en olisi jaksanut tätä harrastaa ilman pidempiä taukoja jo lähes 7 vuotta putkeen." Riinan into kirjoittamiseen on alkanut jo siitä hetkestä, kun hän sen taidon oppi. Hevosblogin kautta hän saa yhdistettyä toisen rakkaan harrastuksen mukaan teksteihin. "Mikäpä sen parempaa?" Nykyään (hevos)bloggaamisessa ovat yleistyneet portaalit ja yleisesti yhteisöllisyys. Riinankin blogi kuuluu Suomen suurimman, Playsson.netin, hevosblogiyhteisön tiimiblogeihin. Playsson.netin mainos siis myös löytyy blogista.

Riina ei osannut päättää suosikkiblogiaan, mutta tällä hetkellä hän lukee eniten aikuisten harrastelijoiden blogeja, varsinkin jos päätähtenä on poni. "Eli aika pitkälti haen varmaan itselleni samaistumispintaa!" Tämänhetkisiä suosikkeja ovat mm. Takaisin lähtöruutuun, SD-Team, Täti tuuppaa ja Onnen Rippeitä.

"Turha itsensä paineistaminen vie harrastuksesta lopulta kaiken innon." Riina ottaa bloggauken rennosti, näin ei kuitenkaan aina ollut. Ennen hän yritti asetta aikarajoja postausvälien suhteen. Tällä hetkellä viikossa tulee 1-2 postausta. Riina kirjoittaa vain silloin kun on inspiraatiota ja asiaa.

Kysyin Riinalta millainen on hänen mielestään hyvä blogipostaus. Vastaus oli niin hyvä, että laitanpa sen siis tähän kokonaisuudessaan! "Hyvä postaus on aina tekijänsä ja bloginsa näköinen. Informatiivinen, sellainen, joka tarjoaa lukijalleen kenties jotain uutta kulmaa eikä pelkkää tyhjänpäiväistä sisältöä. Tykkään lukea pitkiä, tekstipainotteisia postauksia, eikä mielenkiintoni riitä katsella kymmentä samanlaista kuvaa peräkkäin vain muutama tekstinpätkä välissään. Hyvä postaus on myös kirjoitusvirheetön, enkä jaksa lukea kauaa blogia, jossa on esimerkiksi toistuvia ja silmiinpistäviä yhdyssana- tai välimerkkivirheitä."



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti